sunnuntai 23. elokuuta 2009

Jag nöjer mig med vad jag har

Tulin perjantaina Joensuuhun, koska huomenna eli maanantaina mulla alkaa finally koulu(!!!) ja menee taas hetki, ennen kuin täällä ehdin pyörähtämään! Ja sain myös vihdoin kunnon kuvallisen postauksen kiitos siskon kameran.

On ollu niin kivaa, oon onnellinen :) Viikonloppuun on kuulunut mm. tätä







Saatiin äitiltä tehtäväks tyhjentää meidän viinimarjapensaat ja keksiä niille jotain käyttöä. Koska meille oli tulossa vieraita, syntyi sitten tämmöinen maailman herkullisin marjapiirakka! Omnomonommon. Teki kauppansa!

Sain myös siskon Rooman reissulta tuliaisii! Se osaa aina ostaa kaikki parhaat jutut :)









Noita Espritin laukkuja oli mun mielestä viime syksynä myynnissä Suomessakin, harmaan ja punaiseen taipuvissa väreissä, mutta jostain pihistelysyistä jätin ostamatta, vaikka kävin silmäilemässä sitä miljoona kertaa. Jostain se sisko oli sen sitten taikonu sieltä, voitte kertoo et riemu repes. Siitä tietää, et laukku on hyvä, kun innostus siihen ei lopahada vuodenkaan jälkeen!

Lisäks sain mun luottopuuteriin täyterasian. Oon käyttäny Kanebon meikkipuuteria lukiosta asti, enkä tulis toimeen ilman! Peittää kaikki virheet ja epätasaisuudet, mut jättää ihon kuitenkin kuulaaks ja fressiks. Kotimaassa suolainen melkeen 40 euron täytehinta kirpaisee aika kovin, joten tää on aina must-tuliainen lentokentiltä alle kolmenkympin hintaan.

En käytä myöskään oikeestaan muita koruja kuin korviksia ja käsikoruja. Korvissa mulla on aina joko aidot helmet jotka sain joskus äitiltä ja isiltä tuliaisiks, tai sit jotain henkkamaukka-blingei. Käsissä mulla on sit aina jotain vähän runsaampaa, ja siskon maku ei pettäny tälläkään kertaa!



Sit mun piti mennä shoppailee KOULUUN tavaroita, kuten kyniä ja mitä sitä nyt siellä tarvittiinkaan, ja menin sit kosmetiikkapuolelle. Lumene taitaa olla mun uus lemppari? Käytän Biothermia ja Lancomea aika uskollisesti, mut Lumene on kyllä hintalaatu-suhteeltaan aivan loistava! Toi tulenpunainen lakka on tosi söpö varpaissa, aloin kyllästymään mun Dependin neonpinkkiin kesälakkaan. Mitä noihin koulutarpeisiin muuten tulee, oon ihan paska niiden suhteen; olin varmaan ainoo ylppäreissä joka tajus kirjoitusten alettua et voi helvetti, mulla ei oo lyijykyniä, kumeja tai muuta vastaavia. Ja samahan kävi myös kaikissa pääsykokeissa...Lisäks mustekynät on mun juttu, vihaan tuhrustaa lyijykynillä. Korjauslakka ja mustekynä ja I'm fine!

Tuntuu haikeelta lähtee kotoo, mut onneks sisko tulee kylään ens viikonloppuna Lappeenrantaan. Tietää vähän enemmän jo koulusta ja töistä. Jospa tää syksy on sittenkin ihan kiva!


ONNILTA TERKKUJA!


keskiviikko 19. elokuuta 2009

Minua ilostuttaa...ja ärsyttää

Tämmöinen kysely/haaste on kiertänyt blogeissa, ja ajattelin täyttää tän :)

Minua ilostuttaa...


Nimessäni:
Että nimeni on kansainvälinen ja ei tarvi ryhtyä ulkomailla vääntämään mitään Riitta-Leenoja kenenkään suuhun sopivaksi. Laura vääntyy varmasti melko monilla kielillä :)

Kasvoissani:
Isot siniset silmät ja melko klassiset kasvonpiirteet.

Vartalossani:
Ahaha voiko tähän vastaa, että isot tissit?

Luonteessani:
Olen melko mutkaton (poikaystävä sanonee jotain ihan muuta tähän), mutta oikeesti en kehitä ongelmia pienistä asioista.

Vaatekaapissani:
Että oon saanu aika kompaktiin kokoon mahtumaan vaatteita melko hyvin ja aina sieltä jotain löytää, kun vähän penkoo!

Kotonani:
Että mulla on 3 huippua kotia jossa (lähes) jokaisessa viihdyn! Lapsuudenkoti on mun henkireikä jossa voin vaan olla ja kerätä voimavaroja perheen kanssa, Lappeenrannassa omassa kämpässä saan puuhata rauhassa omia juttujani (tykkään yksinolosta silloin tällöin) ja poikaystävän luona olo on muuten vaan tosi turvallinen ja kotoisa.

Työssäni:
Tällä hetkellä ei oo duunia, joten en voi vastata, mutta yleensäkin ottaen on tykänny, kun oon saanu ite kuntoilla samalla, kelata nollat taulussa omia asioita samalla kun hikoilee ja saanu siitä vielä palkkaa (viitaten mun entiseen ja toivottavasti myös nykyiseen duuniin kuntosalilla)!

Ystävissäni:
Se, että mulla on aika laaja ystäväpiiri, tai että jokaisen niiden kanssa mulla on omat jutut ja omat kuviot, oon vähän sellainen neutraali, että tuun toimeen ja adaptoidun aika monenlaisessa seurassa (miinus ihan ääripää hipit ja anarkistit)


Perheessäni:
RAKASTAN MUN PERHETTÄ! Mitä vanhemmaks oon tullu, sitä enemmän oon lähentyny äitin ja iskän kanssa, ja soitellaan lähes päivittäin. Mulla on hirveen vahva napanuora vieläkin äitiin, ja en tuu ikinä pääsee siitä eroon (enkä haluaiskaan). Äiti on sellainen jokapaikanhöylä, joka hoitaa asiat kuin asiat niin hyvin, että heitän mielellään kaikki huolet äitin niskaan. Pikkusisko taasen on mun paras kaveri ja yks rakkaimmista ihmisistä mulle, en tiedä mitä tekisin ilman sitä. Ollaan niin paita ja peppu ja ymmäretään puolesta sanasta toisiamme.

Harrastuksissani:
Se, että voin harrastaa milloin itse haluan, eikä oo enää mitään pakotteita, että pakko mennä reeneihin tai kisoihin.

Kumppanissani:
Mulla on maailman ihanin poikaystävä. joka on järkyttävän paljon samanlainen ku minä, josta yleensä kaikki riidatkin sit johtuu ku samanlaisia pässejä ollaan. Se kokkaaa, tiskaa ja siivoo ja ostaa mulle aina kokista <3! style="font-weight: bold;">

Lemmikissäni:
Onni on maailman sympaattisin pieni leijona. Se aistii aina, jos on jotain suruja ja murheita ja tulee sitten lohduttamaan ja lipsuttelemaan naamaa. Onniponni on muutenkin hirmu fiksu yksilö ja kuvitteleekin varmaan olevansa ihminen!

Kielenkäytössäni:
Osaan silloin tällöin olla aika nokkela ja verbaali ihminen, ja onpa joskus jotain hienoja hifisanojakin eksynyt mun sanavarastoon!

Musiikkimaussani:
Kuuntelen siis aivan loistavaa musiikkia, ja musiikkimakuni on mielettömän laaja. Löydän aika hyvin omaa korvaa miellyttäviä helmiä, joita vois kuunnella monta päivää putkeen toistolla.

Kotikaupungissani:
Joensuussa turvallisuus ja kotoisa olo, siellä kaikki on niin tuttua ja helppoa; osaa liikkua joka paikassa ja se on kuulkaas iso juttu se, että se sama Valintatalo on siinä samalla kulmalla, missä se oli silloin kun ikää oli 10 v! :D Lappeenrannassa se, että sieltä on paljon lyhyempi matka joka paikkaan, ja vähän Joensuu-fiilis muutenkin! En oo vissiin päässy vielä ihan tuon Joensuun yli? THERE'S NO PLACE LIKE JENSSI!!!

Ruokavaliossani:
Mun makeariippuvuus on hävinny lähes kokonaan (voin vannoo että elin joskus viikkoja ihan sokerihuuruissa) ja syön muutenkin melko terveellistä ja tasapainoista ruokaa; lasken kaloreita ja esim hiilari/protsku/rasva jakaumia.

Lapsissani:
Ei vielä ole, mutta sitten kun on, niin nehän on aivan ihastuttavia kopioita minusta, eli toisinsanoen täydellisiä! Ei vaan, tiedän, että niistä tulee hyväkäytöksisiä, nokkelia ja ihania :)

Naapureissani:
Se, ettei ne häiritse, enkä ole heidän kanssaan tekemisissä. Ei naapureissa ole mitään vikaa, mutta muutoin kun "päiväät"-rapussa riittää mulle eläkeikäisten naapureiden kanssakäynnissä.

Nykyisessä elämäntilanteessani:
Kaikki on niin avoinna ja koko elämä edessä! :)

Tulevaisuudessa:
Vähän samat asiat kuin nykyisessä elämäntilanteessani, eli tulevaisuus auki, mutta sen saamiseksi siitä loistavan mulla on siihen hyvät eväät.

Ja sama toiste päin, eli minua ärsyttää...

Nimessäni:
Laura on aika yleinen nimi, eihän se varmaan ollutkaan ku suosituin tytön nimi kasikyt luvun lopussa :D

Kasvoissani:
Ajoittain huono iho ja näppylät, sekä epäsymmetria, mun toinen silmä on oikeesti vähän erikokoinen- ja näköinen ku toinen.

Vartalossani:
Ööööö kaikki? Kiloja pois!

Luonteessani:
Silloin kun sille päälle satun, niin oon tosi itsepäinen ja omahyväinen. Osaan myös olla aika mustasukkainen, muttei ylpeys anna näyttää sitä ikinä, sitten on kiva murjottaa yksinään.

Vaatekaapissani:
Sotkuisuus, tilan puute ja vaatteiden vähäisyys.

Kotonani:
Joensuussa mulla ei oo enää oikeen omia tavaroita, Lappeenrannassa oma kämppä ei aina tunnu vielä kodilta ja omalta ja poikaystävällä se, että se ei kuitenkaan oo oma, että joskus olo on vaan vähän vieras. Ylipäänsä tässä tilanteessa ärsyttää se, että juoksen kolmen paikan väliä enkä oikein tunne missään olevani 100% kotona.

Työssäni:
Se, ettei sitä nyt ole, mutta yleensä töissä se, että se vie kaiken vapaa-ajan!

Ystävissäni:
En koe ketään ystävää tosiystäväks, tai semmoiseks, joka tuntuis samalta kuin mun sisko tuntuu.

Perheessäni:
Iskää on välillä vähän vaikee lähestyy, äiti on välillä liian vahva nainen mielipiteineen ja sisko osaa välillä vaan olla vähän teini vielä!

Harrastuksissani:
Joskus reeni ei vaan kulje eikä huvita!

Kumppanissani:
Silloin tällöin etäisyys, puhumattomuus ja arvaamattomuus. Ja eikä se oo läheskään niin hellyyden- ja pussailunkipee ku mie! Ja se vitun nettipokeri!!!

Lemmikissäni:
Onni ei haluu aina olla paijattavan, silloin kun sitä itse haluais. Ja sitten kun se saa hepuleita niin koitapa saada se sisälle...joopa. Saa kontata kanafilepussin kanssa nurmikolla koko perheen voimin ja koittaa saada kiinni.

Kielenkäytössäni:
Kiroilen kun tukkijätkä ja käytän sarkasmia koko ajan.

Musiikkimaussani:
Jumitun kuuntelemaan hyviä biisejä toistolle niin pitkäks aikaa, että kulutan kaikki parhaat loppuun alta aikayksikön.

Kotikaupungissani:
Joensuussa pienet ja vanhat piirit, Lappeenrannassa se, että se tuntuu vielä vieraalta.

Ruokavaliossani:
Syön kauheen epäsäännöllisesti, skippailen aamupalat ja lounaat niin illalla sit on yleensä ihan tapponälkä.

Lapsissani:
Ne tulee olee raivostuttavia kopioita musta!

Naapureissani:
Ne saleen stalkkaa ja kuuntelee kaikki mun liikkeet.

Nykyisessä elämäntilanteessani:
Että kaikki on niin epäsäännöllistä ja arvaamatonta!

Tulevaisuudessa:
Ettei mikään oo varmaa, en oikeesti pysty sanomaan missä oon parin vuoden päästä, tai siis että mitä mulle kuuluu.

Ja haastan tätä tekemään Joensuun tytöt, eli Tiitan Mustaherukasta ja Jennan A girl next doorista. Tehkää ees jompikumpi, ilostus tai ärsytys :D

maanantai 17. elokuuta 2009

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani?

Viime viikko oli aivan mahti!

Viikko sitten sunnuntaina mun hyvä kaveri Joensuusta tuli kyläilemään muutamaks päiväks ja pääsin esittelemään Lappeenrantaa turistille, itekkin tuli pyörähdettyä paikoissa, joissa en vielä ollu ehtiny käymään. Oli ihana nähdä tuttua kasvoa, vaikka tykkään tosi paljon mun uusista kavereistakin! Kaikkein paras oli ehdottomasti satama, jossa istuttiin varmaan kolme tuntia nauttien mielettömästä elokuisesta säästä ilman kiirettä. Voin kertoo, et jos onnenkyyneelet ois mun juttu, niin tuolla oisin niitä vuodattanu!


Tää kuva ei anna kyl yhtään oikeutta satamalle, mut voi että olin onnellinen!

Muutoin meidän aika Lappeenrannas meni kulttuukierrosta baareissa tehden, kaupoissa pyörien ja hyvästä ruoasta nauttien!

Sitten olikin vuorossa pikareissu (40 min hehee) Helsingissä sillä aikaa kun poikaystävällä oli joku lääkärijuttu siellä. Koska oon tunnetusti erittäin ehtiväinen ihminen, olin jo siinä välissa sotkeutunu Ruoholahdesta keskustaan ja parhaillaan hiplailemassa jo tavaraa Ginalla kun pitikin jo lähtee! Voi että kiukutti. No, säästyipähän rahat. Mulla oli käsissä jo seuraavat tavarat...



Perjantai olikin jo sitten se THE kauan odotettu päivä nimittäin...RUMMUN PÄRINÄÄ...Pääsin kattomaan Cheekkiä ja Herrasmiesliigaa Kotkaan! Mentiin mun kaverin kanssa jo alkuillasta sinne, käytiin syömässä hyvin ja fiilisteltiin vielä piknikin merkeissä Kotkassa jossain superhienossa puistossa, en tiennytkään, että Suomessa voi olla niin makeita paikkoja! Okei, olihan siellä varmaan vähän kuokkaa heiluteltu, mut silti. Terkkui sille mummolle (anteeks, rouva "51 v", kerro terveisiä myös kulttuurisihteerille! ;)


Oikeesti ihan kuin jostain Kanadasta, niin nättiä!

No, sitten siirryttiin Amarilloon odottelemaan Cheekkiä ja possea saapuvaksi! Oon oikeesti fanittanu Cheekkiä ties...ikuisuuden? (oon teini i know) ja odotus kyllä palkittiin! Keikka oli niin hypermegalomaanisen hyvä, et päätettiin tän mun kaverin kanssa, että kun ne tulee Kouvolaan syyskuussa niin ollaan taas eturivissä. Mulla oli keikan ajan ihan järjettömät agret niskas, oisin oikeesti voinu niitata sieltä niitä muijia eturivissä heruttamassa. Saatiinpa muuten vielä Cheekin julisteet nimmareilla ;) terveisin Laura 13 v. Mutta juu, erittäin eroottislatauksellista meininkiä.


Omnomonom siellä se yks aviomieskandidaatti taas mutristelee huulia! Vieressä Brädi ja TS.
(Siis ollaanhan me jo melkeen hyvii kavereita...voi sinutella!)

Muutoin viikonloppu menikin keikasta palaillen, lauantaina taisin nukkua jo pelkästään päivän aikana n. 6 tuntia, ja yötä vasten reilut 12. Eilen olin kuitenkin supertehokas ja pesin 3 koneellista pyykkiä, täytin jääkaapin pitkästä pitkästä aikaa ja sorruin Nelly.comiin.


49,90 € .. tervetuloa vararikko.

Ois varmaan järkevämpää tilata isompi satsi kerralla niin en jokaisen pikkutilauksen takia maksais postikuluja ja käsittelymaksuja :D Mut näin hillitsen ostohimoani, joka on ihan megalomaaninen sekin. Mut ehkä makeimmat kengät hetkeen! Leggareiden ja paksujen sukkisten kans. Nam. Odotan vain, että mun saapashimo iskis pian!

Viimeinen viikko lomaa napsahti tänään käyntiin ja viikon kuluttua painakin jo koulun penkkiä. So much for the summer! Tänään mulla on muuten kaks työpaikkahaastattelua, toivotaan, että tärppää! Kun nyt vielä pitäisin pääni, enkä ahmisi töitä koulun ohelle niin paljon, että tajuaisin taas olevani välivuoden keskellä... Liittyy muuten kuntoilun pariin nämäkin duunit, ylläri ylläri!

Ps, voiko kateuteen kuolla? Sisko on Roomassa, eihän se 3 viikkoa siellä Portugalissa vissiin ollutkaan tarpeeks...



tiistai 11. elokuuta 2009

I have never eli EN OLE KOSKAAN...

My Goodiesin Lumo^ oli tehny blogissaan En ole koskaan -haasteen ja päätin tehdä ite saman!
Katotaan monta keksin :)

1. En ole koskaan
...ostanut mitään luottokortilla! Omistan kyllä luottokortin, mutta se on lähinnä hätätapauksia varten, jos tulisi joku semmoinen emergency-keissi. Tuntuu turvalliselta ajatella, että jos olisi vaikka ulkomailla ja tulis joku hätätapaus niin sais ostettua lennot samantien takas Suomeen! Tai muuta vastaavaa...Stockan luottokorttia en sit kyllä laske tähän! En uskalla myöskään ottaa lainaa (no ehkä myöhemmin se on sitten aiheellista asuntolainojen sun muiden kanssa) mutta niin kauan kuin pystyn tekemään töitä opiskelujen ohessa, opintolaina ei tule kysymykseen!

2. En ole koskaan
...harrastanut yhden yön suhteita. Yhden yön suhteiksi lasken ne, joihin liittyy joitain ihan randomeja ja joita en tunne millään lailla; oon aina halunnu jollain lailla tietää ne, ketkä päästän vähääkään lähelleni, vaikka ihan vaan koulun tai työpaikan tai kavereiden kautta. Enkä myöskään ikinä ole ketään tuonu mun luokse saati aloittanu mitään juttua kenenkään kanssa, jotka tämmösistä one night only-jutuista tunnen.

3. En ole koskaan
...osannut luottaa 100% muihin ihmisiin. Mulla on paljon kavereita ja sitten muutamia läheisempiä ystäviä, mutta luotto-ongelma on se, jonka takia mitään über-BFF-suhteita en ole pystynyt muodostamaan. Kyllä mä muita ihmisiä kuuntelen ja autan, ja pidän mulle kerrotut tiedot ominani, mutta en oo ikinä ollu ite semmoinen, joka tilittäis omia asioitaan edes niille läheisille ystäville. Tätä varten on sitten mun kaks maailman tärkeintä ihmistä; pikkusisko ja poikaystävä. Muita kun näitä kahta en vaan koe luonnolliseks päästää niin lähelle, että mut oppis tuntemaan kunnolla. Silti ystävät on ihania ja tärkeitä <3!

4. En ole koskaan
... kärsinyt elämäkrapulasta, siis semmoisesta että herää oksentamaan, oksentaa koko päivän ja liskodiskoilee seuraavat pari päivää. On mulla ollu väsymystä ja mättömielitekoja, mutta noi tulee silloinkin, jos on ollut baarissa ihan selvinpäin. Tän takia en voi ymmärtää kavereita, jotka on ihan paskana dokauksen jälkeisenä päivänä, koska ite oon ihan suht pirtee. Väsymys on aina se pahin oire. Otetaan mm. huomioon, että oon baari-iltojen jälkeen menny monta kertaa tapin jälkeen tunniks pariks nukkumaan ja heränny kahdeksaks tai yhdeksäks duuniin esim. vetämään spinningiä/pumppia/muuta tappoo tai vaihtoehtoisesti vetämään junnujen uimakouluja (ok ei tarvii moraalisaarnata asiasta!). Ehkä mulla on vaan rautamaksa!

5. En ole koskaan
... ollut kauheen tunteellinen ihminen, siis kyllä mua liikuttaa/herkistää hyvät elokuvat, toisten surut/ilot, mutta mikään ei hirveen syvällisesti liikuta mua. Eikä oo tarkotus kuullostaa kylmältä ja kyyniseltä! Otan vaan asiat aika kevyesti, ehkä tää on joku luontainen puolustusmekanismi suojella itseäni maailman kolhuilta :D En tiiä onko aina ollu näin, mutta aikuisiällä huomaan, että mun sympatiataso ei aina ihan kohtaa muiden lailla. Silti vielä korostan, että kyllä mulle silti tunteet ja elämykset niin huonoista asioista hyviin on äärettömän tärkeitä! Ihan ihminen mä olen siinä missä muutkin ;)

perjantai 7. elokuuta 2009

Fear of Fall

Ihan käsittämätöntä, että on jo elokuu! Tuntuu että juhannus oli ihan äsken, vaikka siitäkin on jo yli puoltoista kuukautta. Mua pelottaa syksyn tuleminen ihan älyttömästi, vihaan syksyä niin paljon! Oon joka vuosi syksystä ihan kauheen alakuloinen ja se kestää jonnekkin marraskuulle asti. Toivotaan nyt, että uus asuinpaikka ja uus koulu pitää mut tarpeeks kiireisenä etten ehdi stressailemaan! Koulukin alkaa jo parin viikon päästä.

Viikkokin vierähti taas nopeesti, häät meni upeasti ja hääpari oli silminnähden onnellinen. Kun häät oli paketissa, suunnattiin tietty jatkamaan vielä yöelämään ja jumituttiin semmoiseen yökerhoon kun Passion. No, sunnuntaina olo oli kyllä kaikkea muuta kuin intohimoinen, vai miten toi krapulakeijun vierailu... Kuopio oli muuten ihan tukossa kun Kuopiorock osui samalle viikonlopulle, muuten oikeen onnistunu reissu miinus ruuhkat ja jonot kaupoissa.

Alkuviikko vierähtikin vielä Joensuussa kavereita nähden ja tuli käytyä jopa mökillä uimassa ja saunomassa. Nautin myös paikallisesta spinningistä; joko spinnikärpänen ei oo purru täällä Lappeenrannassa ihmisiä, mutta en oo löytäny vielä vastaavaa mitä Joensuussa saa (eli pitkiä tunteja, HYVIÄ pyöriä ja vaihtoehtoja tunneille eli mäkispinniä, rasvanpolttoa, teemaa yms).


Miks mun vetämillä tunneilla ei ollu ikinä näin paljoo porukkaa?!?!?!

Tänään ollaan menossa tuttujen luokse täällä Kouvolassa juhlimaan lomanlopettajaisia ja huomenna pitäis olla Lappeenrannasta jo aamupäivällä auttamassa tuttuja muuttopuuhissa. Toivottavasti krapulakeiju siunaa mua taas ja saan rytmihäiriöitä muutosta. Mun tuurilla toimii aivan varmasti.

Minä ja huominen krapulani.


Lisää huomenissa!